Mietin yksi ilta mun elämää ennen nukkumaanmenoa.Ja olin aika kauhuissani. Tajusin, että mun pitäisi yli vuoden päästä  jo tietää mitä haluan mun elämältä. Pitäisi tietää, mikä olisi se oma juttu ja mitä jaksaisi tehdä vanhuuden päiviin asti. Miten ihmeessä voin olla varma. kun en ole varma edes siitä, mitä syön huomenna aamiaiseksi. Tiedän, ettei päätöstä tarvitse tehdä heti, ja että aina voi lähteä uudestaan opiskelemaan. Ehkä minun juttuni ei ole kuitenkaan opiskella loppu elämääni. Haluaisin vain löytää sen oman työn mahdollisimman pian. Tuntuu, että elämää menisi ihan liikaa hukkaan, jos viisikympisenä olisi pino koulutuksia, mutta mikään ei tuntuisi omalta.  Mietin myös muutenkin mun elämääni. Jotenkin tuntuu, että mun ympärillä olevat ihmiset menee vaaan kokoajan kauheaa vauhtia eteenpäi. Pelkään, että muuttuvien elämän tilanteiden takia he unohtavat minut ja muut ystävänsä. Pahin pelkoni on että minulle tärkeät ihmiset vain unohtaisivat yhdessä vietetyn ajan, muutenkin sen siteen mikä meillä oli. Ihmiset muuttuu kokoajan, me kasvetaan henkisesti ja tehdään suuria pätöksiä. Jotenkin vaan tuntuu, että aika juoksee tosi nopeaa. Ehkä mun ei pitäisi stressata sitä nyt, päivä se on huomennakin.