maanantai, 18. heinäkuu 2016

LEIRINTÄALUE ELÄMÄÄ

oltiin viikko mun perheen kanssa asuntoautoilemassa pitkin Suomea. Oli ihan hauskaa, ajattelin ensin kertoa mitä minä ajattelen leirintäalue elämästä. Ensinnäkin onhan se ihan erilaista, kuin normi arki. Olette koko ajan porukkanne kanssa samassa tilassa ja ympäristössä. Päivittäiset asiat esim ruan valmistus ja suihkussa käynti voivat olla hankalampia ja aikaa vieviä. Yhteisissä  wc ja suihkutiloissa et voi mennä suihkuun juuri silloin kuin haluat, ja niiden kunto ei aina ole kaikista parhain. Ruoka tehdään usein asuntoautoissa/vaunuissa tai yhteisissä tiloissa. Muutenkin voi olla hermo kireällä, koska katsellaan samojen ihmisten naamaa jatkuvasti, eikä yksityisyyttä oikeastaan ole, koska usein nukutaan vielä samassa tilassa. Kuitenkin, vaikka välillä voi olla hankaluuuksia, nautin leirintäalueilla oleilusta, koska siellä on usein tosi hyvä fiilis ja kaikki on aina mukavia ja avuliaita toisilleen. On myös mukava nähdä eripaikkakuntaa ja tutustua uusiin ihmisiin. Kaikille tollainen leirintäalue asuminen ei sovi, jos on erittäin stressaava persoona tai jos on tosi mukavuudenhaluinen ihminen. Kuitenkin itselleni koen tuon mukavaksi asumismuodoksi.

Käytiin tosiaan moikkaamassa meidän sukulaisia ja sitten käytiin erilaisissa nähtävyyksissä ja matkailukohteissa.

Käytiin esim Ranuan eläinpuistossa, sitten nähtiin Suomen yksi suurimmista luonnonvaraisista vesiputouksista, käytiin luostarissa, shoppailtiin, käytiin katsomassa jalokiviä jne Käytiin myös katsomassa tosiaan sukulaisia, joita kyllä näkee tosi harvoin. Mutta mukava aina kesäisin käydä.

Muuten! Huomenna lähden jo mun kielimatkalle sinne Maltalle. Juna lähtee illalla seitsemän aikoihin ja siitä sitten alkaakin koko yön armoton matkustelu. Pakkailut on nyt tehty ja whatsapp ryhmässä kova spekulointi matkan tapahtumista. Sain myös tietoa isäntäperheestä, tosin vähän myöhemmin kuin suurinosa muista oppilaista. Saatiin myös liideri mukaan ryhmään ja mikä helpotus, liideri on tosi mukava ja neuvoo meitä ( myös tyhmissä kysymyksissä:D) oli ihana pakata vain kesävaatteita, koska siellä tosiaan 23-37 astetta lämmintä, eikä sadetta. Odotan tosi paljon illalla järjestettäviä bileitä ja sukelluskurssia:) Ei oikeastaan jännitä yhtään, koska kaikki alkuvalmistelut, pakkailut jne on tehty huolella. Kiitos liiderin ja vanhempien ohjeitten! Tosiaan mut saa kiinni luultavasti whatsapissa ja facebookissa, ei kannata kuitenkaan ihmetellä jos en heti ole vastaamassa, koska netti ei ole koko ajan käytössä ja siellä on tosi paljon tehtävää ja nähtävää! Jos erittäin tärkeää asiaa tulee, tekstarin voi laittaa. En usko, että Maltalta tulee postausta, mutta yritän ottaa kuvia ja tehdä postausta sitten kun tulen takaisin Suomeen. Se ois nyt sitten etelän lämpöön kolmeksi viikoksi!

sunnuntai, 26. kesäkuu 2016

ÄLÄ STRESSAA

Nykyään ihmiset alkavat stressata asioista yhä nuorempana. Jo pienet lapset stressaavat ulkonäköään. Nuoret stressaavat myös opiskelua, ihmissuhteita, ruoka-valiotaan ja kaikkea siltä väliltä. Varmasti vanhempana stressattavaa on vielä enemmän, pitäisi pystyä elättämään itseään ja mahdollista perhettä, varmasti monella on myös erittäin stressaava työ. Sen takia minun mielestäni on erittäin tärkeää oppia nauttimaan pienistä arjen asioista ja piristeistä. Olisi tärkeä oppia myös tarttumaan hetkeen ja osata olla huolehtimatta huomisesta. Varsinkin nyt, kun olen vielä itse aika nuori, koitan ajatella asioita mahdollisimman positiivisesta ja stressitömästi. Tämän kesän tavoite onkin viettää mahtava ja spontaani kesä, ilman turhaa stressiä. Itse olen valitettavasti stressaaja tyyppiä, stressaan muita ihmisiä, koulua,tulevaisuutta ja menneissyyttä. Ihailen ihmisiä, jotka voivat tehdä asioita hetken mielijohteesta ja lähteä vaikka keskellä yötä ulos, vaikka tiedetään seuraavan päivän olevan työpäivä. Vaikka vanhemmilla on paljon huolia ja hoidettavia asioita, minusta heidänkin kannattaisi välillä ottaa pieniä irti ottoja arjesta. Itse en halua kiikkustuolissa katua asioita, joita jäi tekemättä, vaan haluan olla ylpeä kaikesta siitä, mitä olen kerennyt elämäni aikana tehdä. Matkalla voi tulla monenlaisia esteitä ja iskuja, mutta ne vaan kasvattaa, eikä niiden takia kannata jättää asioita tekemättä. Itse olen ollut harvinaisen pitkään stressamatta asioista, olen antanut asioiden tapahtua kuin itsekseen ja se on toiminut oikeastaan todella hyvin, ja minulla on ollut paras loman aloitus aikoihin. Täällähän eletään vaan kerran, joten eikös elämä ole liian lyhyt tuhlattavaksi turhaan murehtimiseen ja asioiden stressaamiseen. Pitää tehdä asioita, joista oikeasti nauttii ja joista tulee iloiseksi. Ja kaikkien elämässä on omat säännöt, jotka jokainen laatii itse. Ja spotaanisuus, se kannattaa aina.

keskiviikko, 22. kesäkuu 2016

RAKKAUS

Kun kukaan ei voi rakastaa aina sitä yhtä ja ainoaa, aina sinä olet se jonka sydäntä särkee ja ketä alkaa lopulta harmittamaan ja minun sydän on se joka kärsii ja ottaa iskuja vastaan.

Ihmiset pitävät liian rumana, liian tylsänä tai liian tyhmänä. Olet liian viisas tai sitten sinussa on liikaa kolhuja ja säröjä.

Tekisi mieli ottaa lääkkeitä, joista sydän turtuu. Lääkkeitä, jonka takia seuraavana yönä voisin nukkua ilman levottomia unia sinusta, ihmisestä jota ei koskaan ollutkaan.

Rakkaus on epäreilua, mutta silti jokainen havittelee sitä joskus, kai siinä jotain taikavoimia on oltava, ei kukaan muuten syylistyisi täyteen idiotismiin pelkän rakkauden tähden.

Rakkaus  on määrittelemätön käsite, jokainen voi itse päättää millaista rakkautta haluaa kokea, onko se vain todellista hetken huumaa vai jotain aidompaa ja pysyvämpää. Vai kuka on määrittämään mikä on aitoa ja mikä täyttä fiaskoa?

Rakkautta ja sen määrää on mahdotonta sanoa. On vaikea tieteellisesti ennustaa, koska voit sanoa rakastavasi toista. Joskus se tapahtuu erittäin pian ja toisinaan se jää odottamaan kuoleman jälkeistä elämää.

Ei ole olemassa rakkautta, joka ei satuttaisi. Rakkaus vie sinua kauemmas kaikelta muulta. On eri asia, antaako rakkaus enemmän kuin ottaa. Jos rakkaus lahjoittaa sinulle jotain unohtumatonta ja mahtavaa, josta et halua irrottaa edes tuulen riepotellessa, kaikki se tuska ja kipu on sen arvoista.

 

sunnuntai, 19. kesäkuu 2016

VUOROVAIKUTUS

Ystävyydessä on kyse siitä, että välittää toisesta aidosti. Parhaalle ystävälle voi kertoa kaiken. Paras ystävä on se, joka kuuntelee, naurattaa ja johon voit luottaa täysillä. Ystävä on myös se, jolle usein kerrot asioita ja jonka kanssa vietät paljon aikaa. Ihmiset ovat nykyään tosi kiireisiä ja koko ajan menossa jonnekkin. On tympeä olla ihmissuhteessa se joka on sen " ylläpitäjä" On erittäin tympeä olla se, joka aina pyytää ystävää näkemään, tai joka sopii kaikki yhteiset reissut, on tärkeä keskustella ja sopia asioista yhdessä. On myös tärkeä mennä puhumaan sille toiselle. On todella turhauttavaa, kun huomaat olevasi aina se, joka kyselee toisen kuulumisia ja toisen suunitelmia. Olisi tärkeä olla ikäänkuin vuorovaikkutuksessa ja ystävyydessä minun mielestä juuri tärkeimpiä asioita ovat toisesta välittäminen, tasapuolisuus ja vuorovaikuttaminen, jotta toinen ei olisi ikäänkuin vastuussa ystävyyden säilymisestä. On myös tärkeä oppia kuuntelemaan toista. Jos toinen kertoo murheistaan, on tärkeää osoittaa oikeasti kiinnostusta asialle ja on tärkeä kuunella toisen asiat loppuun, ennekuin alkaa puhua omia  asioita. On tärkeää myös etsiä aikaa toisen kuuntelemiselle ja on tärkeä yrittää olla toisen tukena, kun toisella on rankkaa.

Parhaita ystäviä ei ole helppo löytää, joten on tärkeää pitää niistä ystävistä kiinni ja osoittaa niille rakkauttaan.
 

perjantai, 10. kesäkuu 2016

LOMAN ALKU

Loma alko tossa alle viikko sitten ja kaikkea on jo kerennyt tapahtua. Saatiin todistukset lauantaina ja olin ihan tyytyväinen. Todistuksen jakoa edellisenä päivänä menin mun ystävälle yötä ja se laitto aamulla mun hiukset kuntoon. Perjantaina oli kyllä tosi kova meno kylällä ja oli kyllä mahtavaa! Sitten haettiin todistus ja pakkasin kamat ja oli mun synttäripäivä. Lähin sitten mökille parin kaverin kans, koska synttärit ja päättärit ja oli hauskaa! Sitte sunnuntaina kävin pari tuntia kotona ja sitten lähin yhelle jäbälle muuttokaveriksi Nivalaan ja oli hauskaa tehä muuttoa yhessä, kuuneltiin musiikkia, jne jne:) SItten maanantaina kesäduuni, oon samassa duunissa ku viimevuonna ja ihan kivasti meni eka päivä ja sen jälkeen jäin vielä kylälle pyörimään kavereiden kanssa. Tiistaina lähettiin muistaakseni kavereiden kanssa yöllä kohti Oulaisia, ajeltiin ja hengailtiin ja sitten kotia nukkumaan. Keskiviikkona kävin töiden jälkeen näkemässä yhtä kaveria, sen kanssa kateltii leffaa ja tommosta ja samana päivänä kävin itseasiassa syömässä yhen ystävän kans kiinalaista ja tämmöstä ylivieskassa ja Nivalan puolella käytiin semmosessa kunnon romukaupassa:D Torstai oli oikeestaa eka vähä rauhallisempi päivä, kateltiin kahen siskon kanssa leffaa ja semmosta töiden jälkeen. Nytten tulin kankaaseen viettämään rentoa " mökki" viikonloppua. Eli loppuaan lähenevä ensimmäinen lomaviikko on ollu aivan loistava ja kaveri rikas ja oon kyllä kerenny jo tehä vaikka ja mitä:)!